Vihdoin uskalsin julkaista ensimmäiset lauluvideot!

Oon vihdoin rohkaistunut julkaisemaan cover videoita someen, jota oon yrittänyt jo vuosia sitten alkaa tekemään. Ja haaveillut asiasta jo kauan sitäkin ennen, että joskus vielä uskaltaisin.

Mikä mua sitten on estänyt? Mikäpä muukaan, kuin se sama kammo, mikä on estänyt laulamasta muiden kuullen, on myös pelotellut mua olemaan julkaisematta lauluvideoita. Omaa lauluahan oon kuvannut vaikka kuinka paljon, ja niitä videoita on puhelimen muisti täynnä, mutta esille ne ei ole koskaan päätynyt.

Reilu viitisen vuotta sitten, vuoden 2019 alussa, sain kadoksissa olleen lauluiloni takaisin ja silloin jo ajattelin, että nyt teen käännöksen unelman suuntaan. Yritin tavoitteellisesti kuvata matskua somea varten, mutta video toisensa jälkeen mikään ei kuulostanut tarpeeksi hyvältä. Otin kymmeniä pätkiä useasta laulusta ja aina kuulin niissä jotain, miksi en missään nimessä kehtaisi laittaa sitä julkiseksi. Poistelin huonoimmat ja jätin muut muhimaan galleriaan, jos ne joku päivä kuulostaisi omaan korvaan onnistuneelta. No eipä kuulostanut, siellä ne vielä piileskelee.

Vika ei kuitenkaan varmaan ollut siinä, etteikö pätkät olisi ollut oikeesti aivan ok kamaa, vaan siitä, etten sietänyt minkäänlaista inhimillisyyttä omassa laulussa. Jokainen nuotti piti osua tasan tarkkaan, puhtaasti, ilman minkäänlaista säröä äänessä. Laulun, rytmityksen ja niekkujen piti olla tasan alkuperäistä vastaavia. Aika raadollista ja suorituskeskeistä, eikö? Ja ei mitenkään tarpeellista. Suorittaminen ja itsensä paineistaminen myös teki laulamisesta hankalampaa. Laulua jotenkin koitti puskea liikaa, eikä antanut vaan rennosti äänen soida.

No, onneksi siitä on tultu jo paljon eteenpäin. Kuten oon aiemmin kirjoittanut, oon opettelut olemaan armollisempi omaa laulamista ja oppimista kohtaan. Oon opetellut nauttimaan laulamisesta, siksihän mä laulan, koska rakastan sitä. Ja sitä nimenomaan oon halunnut jakaa, rakkautta musiikkiin ja musiikin iloa.

Edelleen kuitenkin on paljon opettelemista. Sanotaanko näin, että tunneskaala on ollut vähintäänkin kirjava nyt, kun oon julkaissut lauluvideoita nettiin. Siinä hetkessä, kun valitsee videon julkaistavaksi ja kirjottaa sille kuvausta, ajatus tuntuu vielä hyvältä ja on ylpeä olo itsestä, että vihdoin mä pystyn tähän. Sitten sen julkaisee ja alkaa miettimään, että miltä se nyt kuulostikaan. On pakko katsoa se uudestaan ja taas uudestaan. Sitten alkaa jännittämään, että tämän sadat ihmiset nyt sitten näkee, mitähän ne aattelee. Katson videon useita kertoja uudestaan julkaisun jälkeen, ja alan miettimään, että entä jos vaan luulen, että tää on ihan onnistunut pätkä. Tulee huijarisyndrooma ja mietin, että kaikki vaan nauraa näyttöjen takana, että kehtaakin julkaista tämmöistä laulua. Ei toi oikeesti ees osaa laulaa. Kaikki kivat kommentit lämmittää sydäntä, mutta samalla huomaa miettivänsä, sanooko ihminen niin vain kiltteyttään. Antaakseen varmuutta tälle osaamattomalle laulajalle, joka näköjään luulee osaavansa laulaa. Reppana.

Tää on aika karua, miten pelot heittelee mieltä joka suuntaan, ja saa meidät ajattelee aivan hulluja juttuja. Mutta onneksi niistä voi opetella pois ja alkaa hiljentämään niitä. Isoin voitto esiintymiskammoa vastaan tähän asti oli mun viimeisin video, mihin valitsin tietoisesti pätkän, jossa jätin vahingossa soittamatta pianolla yhden soinnun, ja happi meinaa loppua pitkän lauseen lopussa. Pystyin ajattelemaan, että tää video on silti tosi kiva. Ja mikä mun mielestä tärkeintä, se on aito.

Tiktokin cover videoita katsellessa tulee ajateltua, että en mitenkään voi saada noin täydellisiä laulupätkiä kuvattua. Mulle kuitenkin vasta selvisi, että sinne julkaistaan paljon materiaalia, joka näyttää siltä, että laulu kuvataan kasuaalisti keittiössä ruokaa laittaessa, kun todellisuudessa lauluraita on äänitetty mikrofonilla, käsitelty ja hiottu erikseen. Itse ehdottomasti haluan julkaista aitoa, suoraan kännykälle tuotettua materiaalia. Ajan kanssa äänitetyt, käsitellyt ja panostetut covervideot on sitten asia erikseen.

Esiintymiskammo on asia, mistä voisin puhua ja kirjoittaa tuntikausia. Tähän liittyy niin paljon erilaisia tunteita ja ajatuksia, mitkä on takertunut mun mieleen saastuttamaan sitä. Kuitenkin ekaa kertaa elämässä, musta tuntuu, että nyt mä alan pikkuhiljaa päästä oikeesti sen pelon päälle, ja saan alkaa toteuttaa mun musiikillisia haaveita.

Tiedän, että näihin tuntemuksiin voi varmasti samaistua tosi moni, joten muista, että just sä saat laulaa, sä osaat laulaa ja sä voit oppia laulamaan! Laula sillon, kun laulattaa ja just niin paljon, ku laulattaa!

Jos pystyt samaistumaan johonkin tässä tekstissä tai se herätti jotain ajatuksia, musta olis tosi hienoa kuulla sun oivalluksia ja ajatuksia aiheesta. Kirjoita kommenttikenttään tai laita vaikka DM-viestiä instagramissa. Mun profiili löytyy täältä.

Ihanaa viikonloppua kaikille ja laulamisiin ♪

Kuva luotu Copilot kuvageneraattorilla.