Ensimmäinen julkinen esiintyminen

Niin se on taas yksi virstanpylväs saavutettu oman laulajuuden saralla. Esiinnyin ensimmäistä kertaa julkisesti, ja kokemus oli yhtä aikaa tietenkin jännittävä, mutta myös palkitseva ja opettavainen. Tuntui hyvältä, että sain kokea tämän jännityksen turvallisesti kuoron kanssa, koska koin lavalle menon varmempana, kun muut oli siinä mukana laulamassa ja jakamassa yleisön huomiota.

Aamulla valmistautuessa kyläpäiville, ei jännittänyt ollenkaan ikävällä tavalla, vaan kikattelin hermostuksesta ja ilosta, että vihdoinkin tämä päivä tuli. Paikanpäälle ajaessa avasin ääntä autossa pärinäharjoituksilla ja pää-ääniharjoituksilla, sekä herättelin tukea. Ennen esiintymistä harjoiteltiin yhdessä kuoron ja säestäjän kanssa vielä kaikki kappaleet läpi, ja samalla lämmiteltiin äänet laulukuntoon. Mulla oli tosi hauskaa jo tässä vaiheessa. Näin jälkeenpäin tätä hetkeä miettiessä tulee tosi lämmin olo. Siinä me oltiin kaikki laulamista ja musiikkia rakastavat ihmiset yhdessä musisoimassa ennen H-hetkeä. Paikanpäällä oli myös keittiön työntekijöitä, jotka aivan ihanasti antoivat jokaisen biisin jälkeen aplodit ja hurrasivat meille. Yhteisöllisyys. Se sana kuvaa tosi paljon sen hetken tunnelmaa.

Sitten ensimmäinen esiintymishetki alkoi lähestyä. Siinä, kun lavalla pidettiin vielä koko tapahtuman alkuspiikkejä, alkoi mahassa muljahtelemaan. Tämä fiilis oli mun vanha tuttu, ei niin voimakas, kuin joskus, mutta sen tunteen noustessa pintaan, alan jännittämään jännitystä. Tiedän kokemuksesta, että jännitys pahimmillaan vie äänen, ja ne kokemukset ei ole mukavia. Koitin psyykata itseäni: "Laulan kuorossa, en yksin, mulla on mun tukipilari mukana ja osaan nää kappaleet jo. Oikeesti, sä osaat ne, kyllähän sä tiiät".

Meidät kuulutettiin lavalle aplodien kera. Huhhuh, nyt se hetki koittaa. Kapusin lavalle muiden kanssa ja siellä sitä sitten seistiin kaikkien ihmisten silmien alla. Yleisössä paljon tuntemattomia ja puolituttuja, yhdessä spotissa itselle rakkaita ihmisiä. Jokaiselle kuitenkin jännitti laulaa ihan yhtä paljon.

Laulettiin ensimmäisessä osassa muutama biisi. Ne meni omalta osaltani muuten ihan kivasti, mutta jännitys söi korkeita ääniä. Välillä pystyin siirtämään ajatusta enemmän jännityksestä pois, mutta toisessa hetkessä ajatus karkasi takaisin pelkoon, jolloin mahassa pyörähti ja ääni alkoi kiristymään. Koitin kuitenkin ottaa välillä yleisöön kontaktia, vaikka se oli selkeästi se kohta, milloin jännitys kasvoi hetkellisesti. Oli helpompaa vain upota laulukuplaan tuijottamalla nuotteja.

Esiintymisen jälkeen hieman ärsyynnyin (taas) omista peloistani, ja kuinka ne niin sitkeästi seisoo kiinni mussa. En antanut sen lannistaa. Vielä olisi toinen esiintymiskerta myöhemmin, jolloin tietäisin jo, mitä odottaa lauluhetkeltä.

Kun toinen esiintymiskerta koitti, jännitys oli pienempää ja tuntui hallittavammalta. Tiesin myös, että nyt tulisi itselle helpoimmat biisit, ja seassa oli myös omat lempparit kaikista kappaleista. Olin ajatellut ihan oikein, nyt esiintyminen oli jo tutumpaa, ja oli helpompi upota lauluun, huolimatta kaikista tuijottavista silmistä. Parissa hetkessä kävin jo lähellä sitä ihanaa flow-tilaa, mihin välillä lauluryhmän tunneilla uppoan. Silloin tuntuu, kuin en olisi enää läsnä, vaan leijun ilmassa nuottien seassa, ollen yhtä musiikin kanssa. Vaikken aivan siihen vielä päässyt, niin pystyin nauttimaan laulamisesta siinä hetkessä. Viimeisen laulun jälkeen kävelin lavalta pois taas varmempana siitä, että tätä minä haluan.

Nyt tarvitsen vain lisää kokemusta esiintymisestä. Mun täytyisi päästä altistamaan itseäni sille mahdollisimman paljon, että varmuus pääsee kasvamaan ja pelot kutistumaan. Ymmärrän myös, että nyt esiinnyin kappaleilla, jotka on ollut mulle tuttuja vain viikkojen ajan, eikä ollenkaan sellaista musiikkia, mitä itse normaalisti laulan. Harjoiteltiin myöskin vain kerran ennen esiintymispäivää, joka on varmasti jännitykseen vaikuttava asia. Jos oltaisiin treenattu enemmän myös yhdessä, mulla olisi ollut 100-prosenttinen luotto siihen, että tämä onnistuu ja kaikkien laulut oltaisiin hiottu yhteen. Yksin laulaminen on huomattavasti erilaisempaa, kuin kuorossa, joten yksinharjoittelut ei kuitenkaan ole antanut paljon tukea kuorona laulamiseen.

Yhtä isoa kokemusta rikkaampana voin todeta, että tämä on vasta alkua. Nyt olen päässyt kokemaan, miltä lavalla oleminen tuntuu, ja tiedän haluavani sitä lisää. Aion jatkaa laulutekniikoiden kehittämistä, esiintymiskammon käsittelemistä ja ehkä alkaa suunnitella seuraavaa askelta kohti esiintymisiä.

Nocturne oli oma suosikkibiisi meidän kappalelistalta. Todella kaunis sävellys Eino Leinon runosta. Tämä taitaa jäädä ihan omaan musiikkilistaan.

Laulamisiin. ♪