Unelmien Nuotit

Mulla on viimein alkanut kypsymään ihan toteuttamis tasolla ajatus siitä, että haluaisin alkaa keikkailemaan. Oon alkanut selvittämään, miten sen voisi aloittaa ja mitä kaikkea tulisi huomioida. Oon koostanut biisilistoja, mitkä kappaleet sopisi mihinkin tapahtumaan ja treenaan niitä. Miettinyt ylipäätään, millaisia laulukeikkoja haluaisin vetää. Isot stadionkonsertit on monien laulajien unelma, mutta oma haave on pienimuotoisempi. Haaveilen, että voisin laulaa tapahtumissa, yksityisissä juhlissa, ja ehkä kahviloissa ja ravintoloissa. Pienemmät keikat on ihanan intiimejä, ja niissä on tosi välitön tunnelma. Laulaja pystyy muodostamaan paljon lähemmän yhteyden yleisöön. Juhlissa laulaessa saisin luoda ehkä jopa tosi henkilökohtaiseenkin hetkeen musiikilla tunnelmaa. Olis kunnia saada laulaa tällaisissa tilaisuuksissa, koska musiikilla saa niin paljon tuotua tunnelatausta hetkiin,  oli se sitten iloon tai suruun liittyvää. Keikkailun kokoonpano on myös asia, jota oon miettinyt. Olis huik

Oon käynyt kerran kasvokkain tapahtuvalla laulutunnilla. S e järjestettiin viikonloppukurssimaisesti erään lauluopettajan toimesta alueella, jossa lauluopetusta ei ole säännöllisesti saatavilla. Omalla kotikylällä ei myöskään järkätä laulutunteja, joten kun lähialueella tuli tällainen tilaisuus, tartuin siihen. Siitä ei kuitenkaan jäänyt käteen aivan sitä, mitä ehkä olin odottanut. Jännitin ihan hirveästi tunnille menoa, mutta samalla olin tosi tyytyväinen, että uskalsin ilmoittautua. Samana päivänä oli useamman henkilön laulutunnit peräkkäin. Lauluope oli kirjoittanut Whatsapp-ryhmään, että muiden lauluja voi halutessaan tulla katsomaan ja olla vaikka koko päivän mukana. Toivoin mielessäni heti, ettei kukaan tulisi omien harjoitusten aikana paikalle. Kun oma laulutunti alkoi, juteltiin ensin perusjutut open kanssa. Kauanko oon laulanut, oonko ennen käynyt laulutunneilla yms... Samalla mainitsin mun järkälemäisestä esiintymiskammosta. Muistaakseni painotin pelon suuruutta, ja että nytk

Jo lapsena mun intohimo musiikkiin oli vahvaa. Kuuntelin paljon musiikkia ja lauloin. Fanina olin tosi sitoutunut niille artisteille, joihin sillä hetkellä oli jokin veto.  CD-levyt oli saatava, ja luukutin niitä omasta pienestä sinisestä mankasta non-stoppina. Osasin jokaisen laulun ulkoa ja esiinnyin yksin omassa huoneessa, milloin mihinkin hiusharjaan laulaen biisien mukana. Vuorasin huoneen seinät idolien julisteilla, ja mulla oli muistaakseni joku Antti Tuiskun keikkasetti DVD:llä tai VHS:llä. Katselin sitä haltioituneena miettien, että tätä mäkin haluaisin. Ja sillon vielä kehtasin sanoa sen ääneen:  "Haluan olla isona laulaja" Olin lapsena (ja edelleen) tosi ujo, mutta sillon tuo haave ei tuntunut pelottavalta tai liian suurelta. Mulla oli myös vielä uskallusta laulaa muille, ja esiinnyinkin rakkaan tätini syntymäpäivillä, enoni häissä ja myöhemmin enon lapsen ristijäisissä. Muistan, että kyllä mua aina vähän jännitti ennen H-hetkeä, mutta silti laulaminen muille toi m

Makoilen sängyssä, ja pitäis alkaa nukkumaan. Mutta huomaan ajattelevani taas erästä mulle tosi tärkeetä henkilöä, jota mulla on kova ikävä...Ukkia. Hän lähti ikuiseen lepoon pari vuotta sitten. Ei ole montaakaan sellaista päivää kulunut, ettenkö olis ajatellut häntä. Ukin muistelu edelleen kirvoittaa kyyneleet silmiin ja ikävä puristaa rinnasta. Ukki oli ihan mieletön ihminen. Lämmin, lempeä ja rakastava. Semmonen ihana nallekarhu. Ukki oli tosi taiteellinen, hän maalasi ja piirsi äärettömän taitavasti, soitti kitaraa ja lauloi. Hän oli taiteilija myös keittiössä ja loihti ihan järettömän hyviä ruokia. Ihailin ukkia aina tosi paljon, ja ihailen edelleen. Ukki rakasti laulaa karaokea ja myös sitä, että muut lauloivat. Varsinkin me lapsenlapset. Hän aina innostui, kun suostuin laulamaan ja rupesi pikapikaa laittamaan kaikki karaoke laitteet kuntoon. Muistan vieläkin elävästi ukin mikrofoni testauksen " yks kaks yks kaks ". Kuulen sen mun päässä ukin äänellä just niinkuin hän s

Aloitin viime syksynä käymään lauluryhmässä, jota kotipaikkakunnallani järjestetään. Uskaltauduin sinne ihan puhtaasti oman työkaverin kannustuksesta ja ajatuksesta, että hänkin on siellä. Kuitenkin vielä ilmoittautumista harkitessa tuntui, että tarvitsisin 100% tiedon millaista siellä on. Entä jos joku arvostelee mun laulua tai kuulee, jos laulan väärin...Taas tämä sama pelko estämässä mua tekemästä jotain itselle tärkeää.  No onneksi se ei lopulta estänyt, vaan päätin, että nyt on aika astua epämukavuusalueelle ja löytää pelkoja kohtaamalla uusia mukavuusalueita. Ekana päivänä mua jännitti ihan tuhottoman paljon. Onneksi pian huomasin, että ryhmäläiset ja laulaminen siellä oli juuri sellaista, kuin työkaveri oli mulle kertonut: "Se on tosi matalankynnyksen lauluryhmä. Siellä lauletaan pelkästään laulamisen ilosta, ei paineita esiintymisestä tai huomion keskipisteenä olemisesta. Kaikki laulaa yhdessä juuri niin kuin itsestä tuntuu, virheisiin ei kiinnitetä huomiota, eikä ketään p

Tein tuossa muutama päivä sitten erään laulucoachin esiintymisvalmennuksen. Valmennuksen tarkoitus oli auttaa purkamaan esiintymisjännitystä ja antamaan varmuutta esiintymiseen. Kokemus oli tosi väkevä. Pääsin paljon syvemmälle niitä syitä, miks mulla on niin valtava esiintymiskammo. Nuorena lauloin muutamissa juhlissa, silloinkin jännitti, mutta se oli terveempää jännitystä. Kuitenkin mitä vanhemmaksi kasvoin, häpeä kasvoi mun mukana. Yhdellä kertaa jännitys oli niin hallitsematonta, että laulaessa kurkkua puristava tunne söi ääntä. En tarvinnut kuin yhden kommentin siitä, että jännitys kuului ulospäin, ja häpeä kasvoi lisää. Se toki ei ollut kommentoijan vika, sehän oli vain rehellinen palaute. Muistaakseni se oli viimeinen kerta, kun esiinnyin. Siitä eteenpäin en hyväksynyt ollenkaan itseltäni virheitä laulamisessa. Sen täytyy olla virheetöntä, muuten voin kuopata unelmani muille laulamisesta. Ja niinhän kuoppasinkin. Armollisuutta omaa keskeneräisyyttä kohtaan ei ollut. Ja se o

Noniin, tässä se nyt on. Oma blogi ja ensimmäinen postaus. Mitäs ihmettä 😁.  Tämän idean nopea siiville nousu yllätti itsenikin.   Aamulla keksin alkaa kirjoittaa päiväkirjaa blogin muodossa ja iltaan mennessä oma blogi jo auki. Aamulla hetken netissä kouluja selailtuani, avasin kännykän muistiinpano-sovelluksen, nimesin uuden muistiinpanon: Musiikkiunelma-päiväkirja . Kirjasin päivämäärän ja aloin vuotamaan ajatuksia ja tunteita: " Aloin katselemaan koulutuksia. Mahassa tuntuu ihana kutkuttava vatsankääntävä jännitys, kun löysin, että ihan lähellä voisi opiskella Musiikin perustutkinnon. Ammattinimike Muusikko. Ai että…tuntuu mukavalta makustella tuota sanaa. Kun kerroin ystävälle, se sano, että olis ihan mun juttu. Niinpä. Siltä se oikeesti tuntuu. Lapsesta asti ollut haave. Sanoin lapsena, että haluan isona laulajaksi, mutta eteenpäin sysäävä kannustus puuttui. Epävarmana, ujona lapsena ei itsestä löytynyt itsevarmuutta ja vahvuutta lähtä kohti niinkin isoa ja jotenkin tos